Sök

Paavin historiallinen ekumeenisen matka Etelä-Sudaniin: "unelman täyttymys"

Paavi Franciscus, Canterburyn arkkipiispa ja Skotlannin kirkon moderaattori vierailivat Etelä-Sudanissa.

Emil Anton - Vatikaani 

Paavi Franciscus sanoi keskiviikkoaudienssissaan 8. helmikuuta, että hänen kolmipäiväinen apostolinen vierailunsa Etelä-Sudaniin yhdessä Canterburyn arkkipiispan Justin Welbyn ja Skotlannin kirkon moderaattorin Iain Greenshieldsin kanssa oli "unelman täyttymys". Matka huipentui messuun, johon osallistui yli 100 000 ihmistä. Jotkut olivat kävelleet jopa yhdeksän päivää ollakseen läsnä ja nähdäkseen paavin. Matka yhdisti katolilaiset, anglikaanit ja presbyteeriläiset kristityt Etelä-Sudanissa ja lähetti vahvan rauhanviestin maan poliittisille päättäjille.

Sisällissodan runtelema Etelä-Sudan on pitkään ollut Canterburyn arkkipiispan sydämellä. Vieraillessaan maassa vuosia sitten hän näki tuoreeltaan väkivaltaisuuksissa kuolleita ruumiita ja alkoi vaimonsa kanssa pohtia, kuinka maata voisi auttaa. Arkkipiispa otti asian puheeksi tapaamisessaan paavin kanssa, mikä johti lopulta Vatikaanissa yhteisesti järjestettyyn hengelliseen retriittiin Etelä-Sudanin johtajille vuonna 2019. Retriitin mieleenpainuvin hetki oli, kun paavi suuteli vastakkaisten osapuolten johtajien jalkoja ja vetosi heihin rauhan puolesta. 

Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir otti paavin, arkkipiispan ja moderaattorin vastaan ja kutsui vierialua historialliseksi virstanpylvääksi. Hän totesi puheessaan olevnsa valmis jatkamaan rauhanneuvotteluja Roomassa niiden osapuolten kanssa, jotka eivät ole allekirjoittaneet rauhansopimusta. Kirkkojen johtajien viesti vallanpitäjille ja poliittisille johtajille oli, että rauhansopimusta ei ole noudatettu riittävästi ja että rauha on heidän käsissään. Paavi ja arkkipiispa olivat yhtä mieltä siitä, että matkan tärkein anti oli sydänten kohtaaminen ja että nyt tarvitaan poliittisten johtajien sydämen asenteen muutosta.

Paavi tapasi matkallaan myös maansisäisiä pakolaisia, erityisesti lapsia ja nuoria. Kolme nuorta kolmesta eri kirkosta sai kertoa elämästään. Katolinen Rebecca Nyakuor oli silminnähden liikuttunut paavin läsnäolosta: "Kiitos, että olet suuri Jumalan lähettiläs. Emme koskaan unohda tätä päivää. Rakastamme sinua. Kiitos, että rakastat Etelä-Sudania." Paavi muistutti maailmaa Etelä-Sudanin järkyttävästä humanitäärisestä tilanteesta: neljä miljoonaa maansisäistä sotapakolaista, kaksi kolmasosaa väestöstä kärsii aliravitsemuksesta.

Paavi tapasi myös kirkon piispoja, pappeja, seminaristeja ja sääntökuntalaisia ja järjesti yhdessä Canterburyn arkkipiispan ja Skotlannin kirkon moderaattorin kanssa ekumeenisen rukoushetken. Ekumeenisen rukoushetken puheessaan paavi Franciscus muistutti, että kristityt voivat rukoilla yhdessä, työskennellä yhdessä ja vaeltaa yhdessä. Canterburyn arkkipiispa kutsui matkaa eletyksi ekumeniaksi: on yksi ylösnoussut, yksi Henki. Ihmisten ylpeys on ykseyden esteenä, mutta Jumala kutsuu meitä ykseyteen.

Paluumatkan lehdistötilaisuudessa paavi Franciscus paljasti, että ensi vuodeksi on suunnitteilla matka Intiaan. Tämän vuoden elokuussa hän menee Lissaboniin ja syyskuussa Marseilleen, ja on mahdollista, että hän vierailisi tuolloin myös Mongoliassa, mutta tätä ei ole vielä vahvistettu. Etelä-Sudan oli jo 60. maa, jossa paavi Franciscus on vieraillut kohta kymmenen vuotta kestäneellä paavikaudellaan. 

11 februari 2023, 11:31