Paavi Leo XIV: Toivo saa näkemään elämän mahdollisuutena, ei uhkana

Rakkaat veljet ja sisaret, hyvää huomenta ja tervetuloa!

Kristuksen pääsiäinen valaisee elämän salaisuutta ja antaa mahdollisuuden katsoa sitä toivon näkökulmasta. Tämä ei ole aina helppoa eikä itsestäänselvää. Maailmassa elämä näyttää usein raskaalta ja kivuliaalta; se näyttää olevan täynnä ongelmia ja esteitä, jotka pitäisi ylittää. Silti ihminen saa elämän lahjana: hän ei pyydä sitä, hän ei valitse sitä, vaan hän kokee sen salaisuuden ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Elämällä on oma erityinen ainutlaatuisuutensa: se annetaan meille, emme voi antaa sitä itsellemme, mutta sitä tulee jatkuvasti vaalia – se tarvitsee huolenpitoa, joka ylläpitää, elävöittää, suojelee ja uudistaa sitä.

Voidaan sanoa, että kysymys elämästä on yksi ihmissydämen syvimmistä kysymyksistä. Olemme astuneet olemassaoloon ilman että olemme tehneet minkäänlaista päätöstä sen suhteen. Tästä tosiasiasta ajattomat kysymykset kumpuavat vuolaana virtana: keitä me olemme? Mistä tulemme? Minne olemme matkalla? Mikä on tämän matkan lopullinen tarkoitus?

Eläminen todellakin vaatii merkitystä, suuntaa ja toivoa. Ja toivo toimii syvänä voimana, joka saa meidät jatkamaan vaikeuksien keskellä; toivo estää meitä luovuttamasta matkalla ja antaa meille varmuuden siitä, että olemassaolon pyhiinvaellus ohjaa meidät kotiin. Ilman toivoa on riski, että elämä näyttäytyy vain poikkeamana kahden ikuisen yön välissä, lyhyenä taukona maallista elämäämme edeltävän ja sitä seuraavan välissä. Toivossa eläminen tarkoittaa sen sijaan päämäärän ennakointia, sen uskomista varmana, mitä emme vielä näe tai voi koskettaa, luottamista ja jättäytymistä sen Isän rakkaudelle, joka loi meidät, koska hän rakkaudesta tahtoi meidät ja haluaa meidän olevan onnellisia.

Rakkaat ystävät, maailmassa on laajalle levinnyt sairaus: elämään luottamisen puute. Ikään kuin oltaisiin luovutettu ja alistuttu pahaan kohtaloon. On riski, että elämä ei enää näyttäydy lahjaksi saatuna mahdollisuutena, vaan tuntemattomana, lähes uhkana, jolta itseä suojellaan, ettei jouduttaisi pettymään. Siksi rohkeus elämiseen ja elämän synnyttämiseen, todistamiseen siitä, että Jumala on, kuten Viisauden kirja todistaa (11,26), ”elämän rakastaja” sanan varsinaisessa merkityksessä, on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan.

Evankeliumissa Jeesus osoittaa jatkuvasti huolenpitoaan parantamalla sairaita, suomalla haavoittuneille ruumiille ja sieluille terveyden sekä antamalla kuolleille elämän. Näin tehdessään lihaksi tullut Poika ilmoittaaa Isän: hän palauttaa syntisille arvokkuuden, antaa synnit anteeksi ja sisällyttää pelastuksen lupaukseensa kaikki, erityisesti epätoivoiset, syrjityt sekä kaukana olevat.

Isästä syntynyt Kristus on elämä, ja hän on synnyttänyt elämää säästelemättä, antaen jopa oman elämänsä, ja hän kutsuu meitäkin antamaan elämämme. ”Synnyttää” tarkoittaa tuoda joku toinen elämään. Tämän lain kautta elävien maailma on laajentunut ja kokee luotujen sinfoniassa ihmeellisen crescendon, joka huipentuu miehen ja naisen duettoon: Jumala loi miehen ja naisen kuvakseen ja antoi heille tehtäväksi synnyttää elämää yhtä lailla hänen kuvakseen; rakkaudesta ja rakkaudessa.

Pyhä Raamattu paljastaa alusta asti, että elämä, juuri korkeimmassa muodossaan – ihmiselämässä – saa vapauden lahjan ja muuttuu draamaksi. Inhimillisiä suhteita leimaavat näin myös ristiriidat, aina veljesmurhaan saakka. Kain koki veljensä Aabelin kilpailijana, uhkana, eikä turhautumisessaan kokenut kykenevänsä rakastamaan ja arvostamaan häntä. Ja tästä seurasivat kateus, kadehtiminen ja verenvuodatus (1. Moos. 4:1–16). Jumalan logiikka on kuitenkin jotain aivan muuta. Jumala pysyy aina uskollisena rakkauden ja elämän suunnitelmalleen; hän ei väsy tukemaan ihmiskuntaa silloinkaan kun se Kainin jälkiä seuraten tottelee väkivallan sokeaa vaistoa sodan, syrjinnän, rotusorron ja moninaisen orjuuden muodossa.

Synnyttäminen merkitsee siis luottamista elämän Jumalaan ja inhimillisyyden edistämistä kaikissa sen muodoissa: ennen kaikkea äitiyden ja isyyden ihmeellisessä seikkailussa, sellaisissakin yhteiskunnallisissa tilanteissa, joissa perheet kamppailevat arjen taakkojen alla ja joissa heidän suunnitelmansa ja unelmansa jäävät usein odottamaan toteutumistaan. Samalla logiikalla synnyttäminen tarkoittaa sitoutumista solidaariseen talouteen ja sellaisen yhteisen hyvän, josta kaikki saavat oikeudenmukaisesti nauttia, tavoitteluun; luomakunnan kunnioittamista ja hoitamista sekä tuen tarjoamista kuuntelemalla, olemalla läsnä ja antamalla konkreettista, pyyteetöntä apua.

Sisaret ja veljet, tässä haasteessa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus on meitä kantava voima – sielläkin, missä pahan pilvet varjostavat sydäntä ja mieltä. Siellä, missä elämä näyttää sammuneen tai pysähtyneen, ylösnoussut Kristus kulkee yhä ja aikojen loppuun asti, meidän kanssamme ja meidän vuoksemme. Hän on meidän toivomme.